Pitääkö olla huolissaan? Voiko Korona tarttua lemmikkieläimiin?



Koronaviruksen aiheuttama epidemia on herättänyt kysymyksiä siitä, pitääkö eläintenomistajien olla huolissaan. Voiko korona tarttua ihmiseltä lemmikkieläimelle ja miten lemmikin kanssa pitää toimia, jos sairastuu itse, ja mistä saa tarvittaessa apua lemmikin hoitoon?


 Cara-kissa viihtyy
 makuuhuoneessa omissa oloissa.


                                 

Koronavirus COVID-19


Koronavirustauti COVID-19:sta tiedetään toistaiseksi, että kyseessä on ensisijaisesti ihmisten välisenä pisaratartuntana tarttuva tauti.
Lemmikkieläimillä tunnetaan koronavirusten aiheuttamia sairauksia, mutta ne eivät liity ihmisillä leviävään COVID-19 -tautiin. Koirille tautia aiheuttavia koronaviruksia tunnetaan kaksi, joista toinen aiheuttaa suolisto-oireita, toinen taas hengitystieoireita. Kissoilla esiintyvä koronavirus aiheuttaa suolisto-oireita ja joskus vakavaa tarttuvaa vatsakalvontulehdusta.
Kissat ja koirat ovat nisäkkäitä kuten ihminenkin, niillä on soluissaan samantyyppisiä reseptoreita kuin ihmisillä. On siis mahdollista, että osa ihmisen viruksista voisi kiinnittyä myös muiden nisäkkäiden solujen reseptoreihin, mutta virusten pääsy soluihin sisään ja monistuminen soluissa on hyvin epätodennäköistä.

Ihmisten korona ei sairastuta lemmikkieläimiä

Lemmikkieläinten ei tiedetä sairastuneen COVID-19 -tautiin. Hong Kongissa uutisoitiin yhdestä tapauksesta, jossa lemmikkikoiralta löytyi virusta, mutta koira itse oli oireeton. Lemmikkieläimiä ei ole tiettävästi sairastunut, eivätkä ne ole välittäneet virusta ihmisiin.



 Vili-kissa on aina
 mukana päivän askareissa
                                     


Miten toimia lemmikkieläimen kanssa, jos itse sairastuu?

Korona ei nykytiedon mukaan tartu ihmisistä lemmikkieläimiin tai eikä toisin päin. Sairastuneen kannattaa mahdollisuuksien mukaan välttää tarpeetonta kontaktia lemmikkieläinten kanssa. Jos osa perheestä on viruksen vuoksi eristyksessä ja osa ei, lemmikkieläintä ei pidä päästää kosketuksiin molempien kanssa.

Kannattaa varata lemmikkieläimille kohtuullisesti ruokaa ja lääkkeitä, jos eläimellä on säännöllinen lääkitys. Jos lemmikinomistaja sairastuu ja joutuu eristäytymään kotiinsa, lemmikkieläimestä on pystyttävä huolehtimaan itse tai järjestettävä sille hoitoa. Naapureilta voi jo nyt kysyä järjestyisikö apua tarvittaessa lemmikin hoidosta.

Hyvä hygienia ja  perusteellinen käsienpesu lemmikin koskettamisen jälkeen on järkevää, samoin kuin innokkaan koiran tai kissan kieltäminen nuolemasta ihmisen kasvoja.
Lemmikit saavat ja niiden pitää päästä ulkoilemaan kuten ennenkin. Koiralle voi pyytää naapurista lenkittäjää. Jos pitkät lenkit eivät onnistu, koiraa (kuten kissaa ja muitakin lemmikkejä) voi aktivoida esimerkiksi saalistus- ja vetoleikeillä, noutamisleikeillä, ongelmanratkaisupeleillä, opettamalla uusia temppuja tai piilottamalla herkkuja lemmikin etsittäväksi.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SUOMENHEVOSEN PÄIVÄ – KANSALLISAARTEEN JUHLA 💙

Hyvää 16-vuotissyntymäpäivää, rakas Cara 💕

VALTAKUNNALLINEN LÖYTÖELÄINPÄIVÄ

Metsän sydämessä – vierailu Ähtärin eläinpuistossa

Rapide Lebel 20-vuotta!

Kaustisen Nikulan rataennätys 10,4 – Chief Orlandon nimissä

KAPTAH TOINEN CESENASSA

BODOMJÄRVEN MURHAPAIKALLA

AUTETAAN YHDESSÄ LUONNONELÄIMIÄ – NYT ON HÄTÄTILANNE

BOYS GOING IN MONTECATINISSA TOINEN