Sinivalkoinen Elitloppet




                                                        ELITLOPPET   

Elitloppetin karsinnat ja finaali juostaan sunnuntaina 31. toukokuuta. Elitloppet on yksi suurimmista tapahtumista niin Ruotsissa kuin myös kansainvälisesti. Se on järjestetty vuodesta 1952 lähtien, ja finaali on aina toukokuun viimeisenä sunnuntaina Solvallassa. Maailman parhaat hevoset kutsutaan karsintoihin ja finaaliin, jonka kilpailumatka on 1609 metriä.
 

                     





Euroopan suurimpiin ravikilpailuihin kuuluva Elitloppet on arvostettu tapahtuma, joka merkitsee paljon kaikille raviurheilussa toimiville. Sen pitkät perinteet tunnetaan ympäri maailman. Maailman parhaat sprintterihevoset kohtaavat. Hevosen pitää olla nopea, hyväkuntoinen ja kestää kaksi starttia samana päivänä. Jo karsinnassa on ajettava hyvistä sijoituksista. Mahdollisen finaalinkin lähtöpaikat menevät sen mukaan, miten on sijoittunut karsintalähdössä.
 

Chief Orlando lunastaa paikkansa Elitlopettiin hirmuajalla 09,8.

                       
Elitloppetin 2020 pikamatkalle osallistuvat maailman parhaat hevoset. Kuusitoista hevosta osallistuu, kahdeksan hevosta kahdessa karsinnassa kilpailee finaalipaikasta, jonka voittaja saa 280 000 euroa.


                        

                                                         CHIEF ORLANDO

Elitloppet on järjestetty vuodesta 1952, mutta yksikään suomalaishevonen ei ole sitä milloinkaan voittanut. Voisiko historiallinen hetki olla nyt sunnuntaina Solvallassa? Lähimmäksi ykköstä on yltänyt Yhdysvalloissa syntynyt mutta suomalaisomistuksessa kisannut Rosalind's Guy, joka leiskautti tulisesti toiseksi vuonna 1985. Parhaat Suomessa syntyneiden hevosten saavuttamat sijoitukset ovat Lucky Numberin ja Brad de Veluwen nelostilat. 
 
Tänä vuonna titteliä hamuavat Chief Orlando ja Elian Web.
Chief Orlando osoitti suuruutensa jo viime vuonna Elitloppet- päivän kakkoskilpailussa Sweden Cupissa. Loistava esitys, toinen sija  kuolemanpaikalta ja menetti voiton vasta maalikameran kuvissa. Lisäksi  ori nappasi pronssisijat Finlandia- ajosta  ja Seinäjoki- ajosta.
 

Tie tämän vuotiseen Elitloppetiin aukesi, kun Chief Orlando ravasi The Onions lopp-lähdön voittoon Solvallassa. Voittoajaksi kirjattiin häkellyttävän kova 09,8, joka sivusi oriin ennätyksen.
                                         






                                                     ELIAN WEB


Asiantuntijat uskovat, että ensimmäinen suomalaisvoitto saattaa olla lähempänä kuin koskaan. Jorma Kontion ohjastama Elian Web on päässyt kevään kilpailuissaan huimaan vireeseen.
 


                                             


Jorma Kontio uskoo, että Elian Webillä on mahdollisuudet aina voittoon saakka. Se on normaalijuoksullaan mukana kärkitaistossa, jos ei ole epäonnea. Hevonen on hyvä kaikilla matkoilla, Elitloppetin kisamatka maili sopii sille hyvin, se on parhaimmillaan keulajuoksulla.
 
Elian Web kilpailee Elitloppetissa toista kertaa. Ensiesiintyminen kolme vuotta sitten päättyi karsiutumiseen loppukilpailusta.
Monipuolisena kilpailijana tunnettu Elian Web on menestynyt niin lyhyillä kuin pitkillä matkoilla, mutta erityisesti mailin matkoilla nopean avaajan ominaisuudet korostuvat. Elian Web ei ole koskaan Ruotsissa hävinnyt keulapaikalta.
Elian Webin viime vuosien suurimpia saavutuksia Suomesta ovat olleet Suur-Hollola-ajon pronssisija vuodelta 2017 ja hopeasija vuodelta 2018. Sen ennätys on 09,9.
Tänä keväänä Elian Web ravasi Ruotsissa Paralympiatravet-finaalin voittoon, joka irtosi komean keulajuoksun päätteeksi. Vakuuttavasta esityksestä sai kutsun Elitloppetiin.
Sunnuntaina edessä on kovin mahdollinen testi, Elitloppet, jossa Chief Orlando kamppailee ensimmäistä kertaa. 
 
Ainakin arpaonni oli mitä mainioin, sillä Elian Web ampaisee karsintalähdössään matkaan ykkösradalta.
 
 



                                           

Yle näyttää Elitloppetin tapahtumat sunnuntaina 31. toukokuuta kello 21 alkaen TV2:ssa. Elitloppetin finaali ajetaan päivän päätteeksi noin kello 21.30 Suomen aikaa.
Kannustetaan suomi voittoon. Kisastudiot pystyyn. Nyt jos joskus se on mahdollista. Hyvä Suomi, Hyvä Chief Orlando , Hyvä Elian Web!
 

 Suomentoivot: Chief Orlando ja Elian Web

                                  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MYRSKYRIN MUISTOLLE

HESYN LÖYTÖELÄINPÄIVÄT

TAIVAS VARJELE! HUH HUH MINKÄ SHOW:N SUOMALAISHEVOSET H.V. TUURI & HIERRO BOKO JÄRJESTIVÄT!

TAIVAS VARJELE, PASSIN LIINU!

HYVIÄ ELÄKEPÄIVIÄ HETVIINA

HUH HUH, HIERRO BOKO!

BODOMJÄRVEN MURHAPAIKALLA

CLICK BAIT & KING OF EVERYTHING KALMARIN TÄHDE

Kahtap Bolognassa kakkonen

KAPTAH VOITTOON BOLOGNASSA