AINUTLAATUINEN RAVIHEVONEN RAPIDE LEBEL
isä: Ginger Somolli
emä: Koranie des Noes
Jean-Pierre
Mégissier valmensi uran alussa Rapide Lebeliä ja hevonen oli varsin tuntematon vielä
3-vuotiaana, eikä sen tulevaa suurmenestystä osattu ennustaa.
4-vuotiaana
ruuna osoitti edistymistä, siirtyi Sébastien Guaraton valmennukseen.Valmennusmuutokset tekivät tehtävänsä ja
Rapide Lebel alkoi pärjätä odotettua paremmin.
5-vuotiaana
Rapide Lebel oli kansainvälisesti kiinnostava huippu ja juoksijana erittäin
lahjakas, juoksutekniikka todella upeaa. Voitti useita kilpailuja, kuten Prix
d'Été, Grand National du Trot ja Prix de l'Union Européenne.
Vuonna 2011 Rapide Lebell voitti useita kilpailuita Euroopassa, sijoittui toiseksi Elitloppettissa,
ja voitti Euroopan Grand Tour. Yksi merkittävimmistä oli voitto Prix du Luxembourg
10,8a/ 2011m. Ruuna osoitti olevansa kansainvälisellä tasolla.
Rapide
Lebelillä kokeiltiin onnea Atlantin Kasvattajakruunussa, jossa hän sijoittui
toiseksi maailman parhaita vastaan.
Hieman
vähemmän hallitsi vuonna 2012, vaikka voitti Prix de Washington, jossa teki
Ranskan ennätyksen 1'09 "4.
Joulukuussa
2012 Kavioluun murtuma johti siihen, että vuosi 2013 oli poissa kilparadoilta. Paluuta
yritettiin raviradoille vuonna 2014, mutta se osoittautui epäonnistuneeksi. Keskeytti kuolemanpaikalta kierros ennen maalia ja ontui radalta pois. Rapide Lebel siirtyi eläkkeelle kasvattajansa luokse viettämään
leppoisia eläkepäiviä.
Luonteeltaan
ja käytökseltään on tyypillinen hankala ranskalainen, niin aina ei kaikki mene
kuten pitäisi. Kuumeni ennen lähtöä ja laukkasi lähtötohinoissa monta kertaa
antaen muille liikaa tasoitusta. Varsinkin ulkomailla hevosella oli välillä
tapana kuumentua ja temppuili ennen starttia. Ruunaaminen ei ollut pehmittänyt
sen luonnetta.
Rapide Lebel on isoliikkeinen ja altis häiriöille.
Ruuna menee mieluimmin vapaalta radalta , joten sen on päästettävä menemään eikä
välttämättä voi kyttäillä selkiä.
Finlandia-ajossa
2010 Rapide Lebel painoi liikaa ohjille, eteni väkisin keulaa vauhdilla ja
taipui kuudenneksi.
Finlandia-ajossa vuonna 2012 Rapide Lebel temppuili ja laukkaili auton taakse mennessä niin pahasti, että ohjastaja Eric Raffin oli lähinnä vapaamatkustaja. Hänen onnekseen lähtö otettiin uusiksi, mutta Rapide Lebell oli yhä hermona ja antoi etumatkaa yli viisikymmentä metriä. Vauhtiin päästyään ruuna kiri tulisesti, mutta totoon ( kolmen parhaan joukkoon) ei ollut enää asiaa.
Elitloppetissa vuonna 2011 Rapide Lebel laukkasi lähdössä ja kiersi sitten ilmiömäisesti voittotaistoon sijoittuen maalikamerankuvassa toiseksi.
Oslo
Grand Prix vuonna 2011 Rapide Lebel laukkasi
lähtöön, kiersi johtavan rinnalle, painoi koko matkan ohjille ja piti kovaa
vauhtia yllä ja taipui seitsemänneksi.
Rapide Lebelistä voi sanoa, että se muistetaan maailman parhaana ravihevosena 💖💗
Kommentit
Lähetä kommentti