Jalkavamma pilasi ravikuningatar Akaasian jäähyväiskilpailun

Akaasia jää mammalomalle


                                                             💗💖💓

Suununtain ensimmäinen uutinen oli harmittava:  Kestomenestyjä Akaasia keskeytti tämän vuoden kuningatarkilpailun jalkavamman vuoksi. Poisjäänti on harmittava, mutta ratkaisu oikea, koska kaikki ei ollut avausmatkalla lauantaina kunnossa. 

Onneksi ensimmäisten tutkimusten mukaan kyse ei ole vakavasta, ja Akaasia voi rauhassa keskittyä kantamaan ensimmäistä varsaansa ja pääsee nyt nauttimaan eläkepäivistä. 

 Vuoden 2018 ravikuningatar Akaasian kunniakas kilpailu-ura päättyi kesken Seinäjoen kuningatarkilpailun, kun toinen etujalka reagoi aamulla. Tämä tarkoittaa samalla kilpauran päättymistä. 

Omistaja Ari Oja-Nisula kertoi, että Akaasian etujalka oli turvonnut yön aikana ja ajoi hevosen aamulla Seinäjoen klinikalle. Eläinlääkäri uskoi, että sen etujalassa oli hankoside- tai jännevamma. Aikaisemmin ei ole ollut samassa jalassa mitään sanomista. 




Akaasia vuoden 2018 ravikuningatar




                                             EI ONTUNUT 


Kantavana olevan 14-vuotiaan tähtitamman pitkän kilpailu-uran piti loppua muutenkin Seinäjoen Kuninkuusraveissa. Haaverin takia se tapahtui kuitenkin jo lauantaina kaksi starttia ennenaikaisesti. 

Pääasia kuitenkin on, että hevonen pääsee terveenä eläkkeelle ja siitokseen. Se ei ontunut, ja sen jalka kyllä paranee itsestään ajan kanssa.  Akaasia oli jo kerran aikaisemmin hyvästellyt kaviourat toisen vamman vuoksi. Se palasi kuitenkin tänä kesänä takaisin, koska ei tullut viime vuonna kantavaksi. Nyt se on kantavana Fransista. 

 Yhden seppeleen lisäksi kurikkalainen Akaasia sijoittui kuningatarkilpailuissa kahdesti toiseksi. Se keräsi radoilta 267 220 euron voittosumman.




 Nyt Akaasia pääsee mammalomalle ja nauttimaan ansaituista eläkepäivistä. 
Akaasia tarjosi pitkän kilpailu-uran aikana lukuisia ilonhetkiä. 
Kiitos Akaasia näistä vuosista. 
Yksi Suomen parhaista tammoista. 
Jäädään odottelee millaisia jälkeläisiä Akaasialta tulee, 
 kenties uusia ravikuninkaita ja kuningattareita tulevaisuudessa. 
Kiitos Akaasia  💖💖














Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SUOMENHEVOSEN PÄIVÄ – KANSALLISAARTEEN JUHLA 💙

Hyvää 16-vuotissyntymäpäivää, rakas Cara 💕

VALTAKUNNALLINEN LÖYTÖELÄINPÄIVÄ

Metsän sydämessä – vierailu Ähtärin eläinpuistossa

Rapide Lebel 20-vuotta!

Kaustisen Nikulan rataennätys 10,4 – Chief Orlandon nimissä

KAPTAH TOINEN CESENASSA

BODOMJÄRVEN MURHAPAIKALLA

AUTETAAN YHDESSÄ LUONNONELÄIMIÄ – NYT ON HÄTÄTILANNE

BOYS GOING IN MONTECATINISSA TOINEN