SUOMESSA HYLÄTÄÄN NOIN 20 000 KISSAA VUODESSA
Tänään vietetään kansainvälistä eläintenpäivää ympäri maailman.
Tänä vuonna Suomessa viikon teemana on kissakriisi, jonka
kautta eläinsuojeluyhdistykset pyrkii lisäämään tietoa kissojen
kaltoinkohtelusta.
Kissojen
hylkääminen on yhä edelleen iso ongelma maassamme. Useat ihmiset eivät ole
valmiita maksamaan kissasta mitään ja laiminlyövät sen terveyden ja hoidon. Kun
kissaan kyllästytään, se saatetaan jättää heitteille.
Suuri osa hylätyistä kissoista päätyy löytöeläinkoteihin, mutta osa kuolee
luontoon tai lopetetaan ei-toivottuina. Vuodesta toiseen löytöeläinten
talteenottopaikat ovat syksyllä täynnä hylättyjä kissoja. Suurin osa niistä on
jätetty heitteille syystä tai toisesta. Kissoista osa on sairastunut: eläimestä
on haluttu päästä eroon, koska sen hoidosta ei ole oltu valmiita maksamaan.
Tämä on todella surullista. On vaikea ymmärtää, että omistaja voi luopua
kissasta vain sen sairauden takia. Sairaalle kissalle on sitten taas
huomattavasti vaikeampi löytää uutta kotia.
Kissanomistajan on syytä varautua lemmikin pidosta syntyviin kuluihin.
Matolääkityksestä ja oikeanlaisesta ruoasta syntyy rahanmenoa. Sadan euron
arvoista sterilointia tai kastrointia ei voi jättää tekemättä. Jos
kissanomistajalla ei ole varaa leikkauttaa lemmikkiään, on se parempi jättää
hankkimatta. Edellä mainitut menot ovat vasta alkusoittoa. Monenlaisia
yllättäviä kuluja nimittäin tullee vastaan kissan elämän aikana.
Eläinlääkärikäynnit ovat kalliita. Kissa on vietävä esimerkiksi suun
tarkastukseen ja hammaskiven poistoon kerran vuodessa. Käynnin yhteydessä voi
myös ilmetä, että hammas pitääkin poistaa, mikä nostaa kuluja entisestään.
Tällaisissa yhteyksissä kissa saatetaan jättää oman onnensa nojaan: koska kissa
on saatu usein ilmaiseksi, sen hoitokuluihin ei olla valmiita panostamaan.
Myös iäkkäitä kotikissoja hylätään. Ihmisten välinpitämättömyydellä ei ole
mitään rajoja. Kissat kiintyvät kotiväkeensä ja tottuvat asumaan tutussa
ympäristössä. Hylätyksi tuleminen aiheuttaa kissalle valtavan suurta stressiä.
Eläin on ihmisen tavoin tunteva olento. Kissa saattaa alkaa ikävöidä
omistajaansa ja muuttua apaattiseksi. Äärimmäisessä tilanteessa kissa lakkaa
syömästä. Jokainen kissa reagoi hylätyksi tulemiseen eri tavalla.
Kadonnutta kissaa ei välttämättä etsitä: ei haluta eikä viitsitä. Vain
joka kymmenes talteenottopaikkaan päätynyt löytökissa haetaan takaisin omaan
kotiinsa.
Vapaana ulkona kulkevaan kissaan ei välttämättä kiinnitetä huomiota,
vaikka kissa ei pärjää Suomen luonnossa. Talvipakkanen aiheuttaa paleltumisia
ja koituu monen kissan kuolemaksi. Suomen lain mukaan kissan hylkääminen on
rikos.
Kissoja hylätään eniten kesällä. Pieni ja pörröinen kissanpentu on
suloinen, mutta siitä on pidettävä huolta myös kesän jälkeen. Kissanpentu ei
ole kesälelu, jonka voi hylätä loman jälkeen. Kissasta on pidettävä huolta sen
koko eliniän ajan. Kissa voi elää jopa 20-vuotiaaksi, joten kissaa hankittaessa
on syytä pohtia hyvin tarkkaan, onko siihen valmis sitoutumaan niin pitkäksi
ajaksi.
Mietithän siis ensin tarkoin, että oletko valmis huolehtimaan kissaystävästä
koko sen eliniän ajan, niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Jos otat,
et hylkää!
OSTA KISSANAUHA JA AUTAT KISSAKRIISISSÄ
Eläintenviikon teemana on tänä vuonna suomalainen kissakriisi
ja populaatiokissaongelma.
Kissakriisikampanjaan lähti mukaan lemmikkieläintarvikeketju
Musti ja Mirri.
Myyntiin tulevat Kissanauhojen lisäksi Kissakriisi-aiheiset
kangaskassit.
Kissanauha tuotoilla autetaan tuhansia hylättyjä
kissoja. Kissanauhan ja Kissakriisi-kangaskassin myynnillä kerätään
varoja populaatiokissojen loukuttamiseen, leikkautuksiin ja
eläinlääkärikuluihin.
Nauhoja ja kangaskasseja
myydään vuoden loppuun asti, mutta tuotteet saattavat loppua jo ennen vuodenvaihdetta.
Mikäli nauhan tai kangaskassin haluaa saada itselleen, kannattaa omansa hakea
heti Eläinten viikolla 4-10.10.2020
Kissanauhan tai kangaskassin
ostaminen on hieno tapa auttaa kissoja konkreettisesti. Samalla voi osoittaa
tukensa kissoille kantamalla kissanauhaa tai kangaskassia.
Ostathan sinäkin kissanauhan tai kangaskassin?
![]() |
SEY:n keksimä kissanauha hylättyjen kissojen auttamiseksi. |
![]() |
Kävin Musti ja Mirri myymälässä ostamassa Kissanauhan ja kangaskassin |
Kommentit
Lähetä kommentti