KATKAISKAA KUMINAUHAT KASVOMASKEISTA KÄYTÖN JÄLKEEN

 

Kertakäyttöiset kasvomaskit
päätyvät maahan


 

KERTAKÄYTTÖISET KASVOMASKIT EIVÄT KUULU LUONTOON

 

On sanomattakin selvää ettei kasvomaskit kuulu luontoon, mutta silti niitä heitellään kaduille, puistoihin, kauppojen edustalle. Kertakäyttömaskit ovat polypropyleenia, eli muovia. Kasvomaskin maatumiseen kuluu aikaa 500 -vuotta!

 

Covid-19 , kun iski maailmaan, niin alkoi kasvomaskien käyttö lisääntyä rajusti, mutta haittapuolena on se, että valitettavan usein käytetty kasvomaski päätyy luontoon. Minne se ei todellakaan kuulu.

 

Kertakäyttöisiä kasvomaskeja näkyy kaikkialla tänä päivänä. Valitettavan monet ihmiset eivät kuitenkaan ole omaksuneet kertakäyttöisen kasvomaskin oikeaa hävittämistapaa.  






 

Hyvät ihmiset: katkaiskaa siitä kertakäyttöisestä kasvomaskista narut kahtia ennen, kuin laitatte sen oikeaoppisesti käytön jälkeen sekajäteastiaan. Näin toimiessa narut eivät voi takertua eläimiin.

 

Joka vuosi noin 8 miljoonaa tonnia muovia päätyy mereen ja sadat tuhannet eläimet joutuvat puolestaan tämän jätteen uhreiksi.

 



Kasvomaskit on suunniteltu suojelemaan ihmisiä, mutta valitettavasti ne voivat olla kohtalokkaita eläimille.


Näitä näkee valitettavan paljon,
 että roskis on vieressä mutta
kasvomaski heitetty
 silti maahan



Britanniassa löydettiin jokin aika sitten lokki, joka oli pahasti sotkeutunut jaloistaan kasvomaskiin. Eläintenpelastusjärjestön mukaan lokki ei kyennyt kuin kompuroimaan ja kaatuilemaan eteenpäin, ennen kuin se sai apua. Onneksi järjestö onnistui pelastamaan lokin riittävän ajoissa.

 

Pyyntö ihmisille: Käytön jälkeen katkaiskaa kasvomaskien kuminauhat laittaessa ne sekajäteastiaan.

 

Suojelkaa eläimiä ja luontoa hävittämällä oikein kertakäyttöiset maskit.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MYRSKYRIN MUISTOLLE

HESYN LÖYTÖELÄINPÄIVÄT

TAIVAS VARJELE! HUH HUH MINKÄ SHOW:N SUOMALAISHEVOSET H.V. TUURI & HIERRO BOKO JÄRJESTIVÄT!

TAIVAS VARJELE, PASSIN LIINU!

HYVIÄ ELÄKEPÄIVIÄ HETVIINA

BODOMJÄRVEN MURHAPAIKALLA

HUH HUH, HIERRO BOKO!

CLICK BAIT & KING OF EVERYTHING KALMARIN TÄHDE

Kahtap Bolognassa kakkonen

KAPTAH VOITTOON BOLOGNASSA