VIESKERIN POIKA V.G.VOITTO KRITERIUMIN PARAS

 


Kuva: Merja Ahola- Turpeinen 

 

V.G.Voitto voitti suomenhevosten Kriteriumin.

Vieskerin poika jälleen suurvoittoon.



Kuva: Merja Ahola- Turpeinen 


 

4-vuotiaiden suomenhevosten kauden pääkilpailu Kriteriumissa odotettiin Siirin Valtsun ja V.G. Voiton kaksintaistelua 2.10.2021 Tampereen Teivon raviradalla.





 

Siirin Valtsu eteni keulaan avauspuolikkaan täyttyessä. V.G. Voitto joutui juoksemaan ensimmäiset 800 metriä kolmatta rataa, kunnes pääsi johtavan rinnalle. Avauskierros 23,5-vauhtia ja samassa kärkipari alkoi tehdä eroa muihin.







Kuva: Merja Ahola- Turpeinen 


 

Kirivaiheessa V.G. Voitto antoi Siirin Valtsulle kovaa painetta. Siirin Valtsu laukkasi loppukurvissa, ja lähdön jälkeen se kuulutettiin hylätyksi.  Varsamainen ori V.G. Voitto arveli kisan olevan siinä vaiheessa ohi, mutta lisäsi taas vauhtiaan, kun Fransson lähestyi.  V.G. Voitto oli lopulta selvällä erolla paras.


 

 

"Kun sitten ei ollutkaan hevosta sisä- eikä ulkopuolella, tuntui, että vauhti loppuu meiltä kokonaan. Mutta sitten alkoi kopina kuulua takaa ja hevonen lähti taas menemään",

Ari Moilanen kertasi loppusuoran alkua.

 

Kopisija oli Mikko Niemistön valmentama ja ohjastama Fransson, joka jaksoi ainoana seurata muista irronnutta kärkikaksikkoa kirituntumassa. Ensimmäinen kierros mentiin alle SE:n 24,0, ja loppuajaksi tuli 25,2a / 2 100 metriä.


V.G. Voitto vei 46 000 euron ykköspalkinnon ajalla 25,2a / 2100 m.




 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SUOMENHEVOSEN PÄIVÄ – KANSALLISAARTEEN JUHLA 💙

Hyvää 16-vuotissyntymäpäivää, rakas Cara 💕

VALTAKUNNALLINEN LÖYTÖELÄINPÄIVÄ

Metsän sydämessä – vierailu Ähtärin eläinpuistossa

Rapide Lebel 20-vuotta!

Kaustisen Nikulan rataennätys 10,4 – Chief Orlandon nimissä

KAPTAH TOINEN CESENASSA

BODOMJÄRVEN MURHAPAIKALLA

AUTETAAN YHDESSÄ LUONNONELÄIMIÄ – NYT ON HÄTÄTILANNE

BOYS GOING IN MONTECATINISSA TOINEN