Ravihevosen Ollin tarina

 Ravihevosen  Ollin tarina 

 (tosi tapahtumiin perustuva)

Aloin hoitaa Olli-poikaa joulukuussa 1998. Olli oli varsana jo ikäisekseen todella iso kokoinen hevonen. Kävelin paljon Ollin kanssa, että se näkisi maailmaa mahdollisimman paljon. Minulla oli taka – ajatuksena myös se, että Olli saisi olla ulkona mahdollisimman paljon.Kiersimme ympäri tallialuetta ja katselimme paikkoja.

Se oli varsalle todella jännää, kun kaikki paikat olivat mukamas joka kerta erilaisia. Aina piti pelästyä jotakin. Jos ei muuta keksinyt niin sitten näkyi ”pikku ukkoja ”, joita säikkyä. Pidin Ollia muutamia kertoja ajohevosen perässä.  Näin jälkeenpäin ajatellen Olli toimi kuin enkeli. Yhden virheen kumminkin tein. En opettanut Ollia kulkemaan tarpeeksi läheltä traktoreja.  Ne olivat maailman pelottavimpia härveleitä.

Ollilla ajettiin hiljaisia hiittejä, ja seurasin koko ajan, kuinka ori kehittyi. Varsan hoidossa on se hohto, että pääsee heti alusta asti seuraamaan sen kehittymistä. Sitten tuli se tilanne, kun oriin omat henkilökohtaiset ennätykset parantuivat. Oli niin hienoa katseltavaa, kun pikkuisesta varsasta alkoi pikkuhiljaa kehittyä ravihevonen. Hiittien lisäksi tallin työntekijä ajoi Ollilla hiljaisia ajolenkkejä, ja minä kävelytin iltaisin ympäri tallialuetta Ollia ja hevonen ihmetteli avaraa maailmaa. Hiljalleen alkoi tajuta, ettei kaikki sittenkään ollut niin pelottavaa.

 

 

KAVIO EI KESTÄNYT

 

Sitten se tapahtui. Päästiin koelähtöön 3.11.1999. Olli oli jo kolmevuotias. Ei enää mikään pikku varsa.

Se oli oriin ensimmäinen isompi askel. Olli pääsi koelähdön hienosti läpi ajalla 24,1 ja oli toisena maalissa. Kenkä irtosi radalle, mutta se ei menoa haitannut. Seuraavaksi pääsi sitten ensimmäiseen starttiin.

Vuosi 2000 oli epäonnen vuosi. Kavio reistaili. Kavio paikattiin, testattiin erilaisia kenkiä. Minä rupesin ajamaan Ollia säännöllisesti aina iltaisin. Testasimme rauhallisia hiittejä, mutta ei kavio vain kestänyt.  Hiittien jälkeen tuli vain verta kaviosta. Tämän lisäksi alkoi selkä reagoida.

Nelivuotiskausi meni ihan pilalle. Olli ei päässyt koko vuotena kilparadoille. Muut lähtivät raveihin ja Olli jäi talliin. Aloin ratasatamaan Ollilla kolme kertaa viikossa ja lisäksi ajolenkkejä. Ratsastaminen auttoi kivasti selkäkipuihin. Sitten omistajat lopettivat tallimaksun maksamisen. Se ei ikinä tiedä hyvää. Pian hevosesta tuli tallin ”musta lammas ".

 

 

NIITIT PITIVÄT PUOLI VUOTTA, MUTTA SITTEN….

 

Vuonna 2001 tuli ranskalainen mies laittamaan Ollin kaviota. Olli sai kavioon niitit.

Sitten pääsi uudelleen suorittamaan koelähtöä. Se meni vielä paremmin kuin kaksi vuotta sitten. Kaksi sekuntia lähti pois edellisestä ennätyksestä. Tästä lähti sitten Ollin kilpailu-ura liikkeelle. Hevonen pääsi sitten heti alkuvuodesta starttiin. Kaksi kertaa kuukaudessa kävi juoksemassa kilpaa.

Tässä vaiheessa tilanne oli se, että sain ajaa Ollia paljon. Ajoin pitkiä ajolenkkejä. Jalkoja hoitelin ja alkoi näyttää siltä, että niitit pitivät kavion koossa. Olin niin tyytyväinen.

Minulla oli sopimus tallinomistajan kanssa. Jos Olli pystyisi joka kuukausi tienaamaan radoilta kokoon 3500 markan tallimaksun (590 euroa), niin Ollia ei myydä pois. Ajattelin: kyllä Olli siihen pystyy.

Neljätoista starttia ehti juosta kesäkuuhun mennessä ja sitten tapahtui jotain kamalaa.

Kavio halkesi vielä lisää. Se tiesi taukoa radoilta. Minä tilasin kavion paikkaajan tallille. Seuraavassa hiitissä kaviosta tuli taas verta ja paikka oli haljennut. Sitten taas kavion paikkaajaa tilaamaan ja taas hiitillä tuli kaviosta verta.

Sitten tämän kaiken kauhean lisäksi sattui uusi haaveri. Loppukesästä Olli satutti silmänsä. Olli oli viety yhtenä keskiviikkona seisomaan kuljetusautoon, kun oli ravit. Siellä Olli oli sitten lyönyt silmänsä. Silmästä valui verta. Minä vein heti Ollin eläinlääkärille.

Hevonen sai kipulääkettä ja tippoja silmään. Silmän piti olla pimeässä kaksi viikkoa. Laitoin Ollille silmäverkon ja teippasin vasemman verkon pimeäksi. Hyvin Olli siihen sopeutui. Kahden viikon sisällä käytin Ollia eläinlääkärillä kahteen otteeseen.

Ori sai lisää kipulääkettä ja tippoja.  Pelkäsin Ollin puolesta, että se sokeutuu. Miten näin arka hevonen pärjäisi vain yhdellä silmällä. Tippoja laitoin kaksi kertaa päivässä silmään. Parin viikon päästä eläinlääkäri kertoi, ettei Olli ole sokeutunut. Se oli hieno uutinen ja olin todella tyytyväinen. Sitten alkoi taas ajolenkit. Vielä kerran tilasin kavion paikkaajan paikalle. Taas oli kaviosta tullut verta hiitin jälkeen. Kavio ei vain kestänyt.

 

MONENLAISTA SYRJINTÄÄ

 

Ollia ryhdyttiin syrjimään tallissa ja samalla minusta tuli ”hevosen omistaja". Minä jouduin yksin maksamaan kaiken minkä hevonen tarvitsi. Jouduin itse menemään ostamaan Ollille jalkoihin aineita, kun en enää saanut käyttää tallin yhteisiä aineita. Se oli tallilla päätös.

Minä aloin iltaisin ruokkia kaikki tallin hevoset, ja Olli sai rouskuttaa samaa ruokaa kuin muutkin hevoset.

Sitten tuli syksy ja valmennukseen otettiin yksi hevonen lisää. Tallissa oli neljätoista karsinaa ja viisitoista hevosta oli tallissa.

Tallilla oltiin sitä mieltä, että Olli alkaa viettää öitä ulkona tarhassa. Silloin minulle riitti. Aloin taistella Ollin oikeuksista. Loppujen lopuksi ylimääräinen hevonen meni kakkostallille valmennukseen.

Kun tallista loppuivat aineet, joilla hoidettiin jalkoja, niin tallilla oli annettu käsky, että minun ostamiani aineita käytetään kilpahevosten  jalkoihin. Silloin suutuin todella pahasti. On se kummaa, miten saan taistella hevosen puolesta.

Sitten loppui Ollin kohdalla valmennus. Ollin hoitaminen ja liikutus jäi minun huolekseni. Ketään ei kiinnostanut Olli pätkän vertaan. Minä pidin huolta Ollista kaikin tavoin.  Talven tullessa tallilla määräys oli, että talvikengät laitetaan ensimmäiseksi kilpahevosille ja Ollille viimeisenä.

Koko alkutalven Olli luisteli kesäkengillä jäisellä tiellä. Olli ei ollut minkään arvoinen tallilla muiden silmissä. Pelkkä kaakki vain.  Lopulta Olli sai hokkikengät alle viimeisenä hevosena. Tallilla viisasteltiin minulle, että hokit ovat kalliimmat kuin hevonen. Se tuntui todella pahalta.

Aloin tulla aamuisin tallille kukon laulun aikaan ja ajoin parin tunnin ajolenkkejä Ollilla. Tallilla taas viisasteltiin, että ajaisi ennemmin jollakin kilpahevosella noita pitkiä lenkkejä. Olli ei ollut kenenkään mielestä muuta kuin se jalkavikainen kaakki.

 

 

MIKSI JUURI OLLI- POIKA MYYTIIN?

 

Tarhassa Olli juoksenteli muiden hevosten kanssa kilpaa ja ajolenkeillä meni välillä vähän kovempaa, kun halusi juosta.  Olli näytti olevan kaikesta huolimatta ihan tyytyväinen.  Tallilla ihmeteltiin, kuinka viitsin kuluttaa aikaa hevoseen, joka ei enää koskaan juoksisi kilpaa. Olli ei ollut minulle bisnestä. Minä rakastan sitä hevosta.  Sitten kaikki tapahtui hyvin nopeasti.

Ollin omistajat antoivat tallinomistajalle oikeudet tehdä hevoselle juuri mitä hän haluaa. 

9.12.2001 Olli myytiin pois. Minulta otettiin pois hevonen, jota rakastin hyvin paljon. 

Helmikuussa 2002 kävin katsomassa Ollia uusien omistajien luona. Olli oli minulle todella loukkaantunut. Minä olin hylännyt sen. Minusta tuntui niin hyvältä nähdä Olli. Kunpa olisin vain tiennyt, että näin sen viimeisen kerran.  Olisin halunnut hyvästellä.

2.5.2002 Olli teurastettiin Jyväskylän teurastamossa. 

Minun rakas hevoseni oli poissa.

Ollin kuolema vei minulta puoli sydäntä mukanani.

 

Nyt Olli laukkaa vihreillä laitumilla.

Saa olla siellä vapaana,

Nyt Ollilla on hyvät oltavat.

          

   💖OLLI-POIKA 💕

On luotani poistunut musta rakas hoitsuni.

On tästä aikaa, kun se teuraaksi laitettiin.

Kun asian varmaksi tietää sain,

Itkin hiljaa kotona.

Vihreillä niityillä se hiljaa laukkaa,

Toivottavasti se vielä minut muistaa.

Olithan sinä minulle kaikista rakkain,

 oma hoitsuni,

Ravureista parhain.

R.I.P Olli!

17.4.1996 – 2.5.2002💔