HYVÄÄ MATKAA HEVOSTEN TAIVAASEEN MOE ODIN


Moe Odin juoksi 160 starttia ja voitti niistä 92 kertaa
kuva: Terhi Piispa- Helisten
(kuvia ei saa käyttää ilman kuvaajan lupaa)

Ravimaailma koki tänä iltana järkytyksen, kun tuli suru-uutinen, että Moe Odin on kuollut 25-vuotiaana.




Hevosen omistaja ja kasvattaja Tor Martin Moe kertoi norjalaiselle ravisivustolle, että oriin terveydentila oli heikentynyt huomattavasti viime aikoina. Viime kesän astutuskauden jälkeen ori oli alkanut ontumaan eikä sitä saatu hoidettua kuntoon. Seuraavaksi hevoselle tuli ongelmia käyttää takajalkoja ja näin ollen katsottu, että lopettaminen on ainut oikea ratkaisu hevosen kannalta.


Moe Odin 12.5.1997 - 23.4.2022 💔
Kuva: Terhi Piispa- Helisten ( kuvia ei saa käyttää ilman kuvaajan lupaa )



Moe Odin on syntynyt Norjassa 12.5.1997.

Moe Odin oli superlahjakas jo nuorena sillä se voitti kaikki kilpailunsa 3- ja 4-vuotiaana. Vuonna 2007 ori voitti Elitkampenin. Tuolloin se voitti maailman parhaan kylmäverisen Järvsöfaksin.








160 startista voitti peräti 92 kertaa ja muita totosijoja 44 kertaa, ja tienasi yli 11 miljoonaa Ruotsin kruunua ja ennätys oli 19,6aly. Siitosoriina oli myös loistava, koska on jättänyt superhuiput Tekno Odinin ja tämänhetkisen kylmäverikuninkaan Odd Heraklesin.

Ensimmäisenä asiasta uutisoi: https://trav365.no/nyheter/kongen-er-dod/19.20115


Moe Odin 💖
Kuva: Terhi Piispa-Helisten (kuvia ei saa käyttää ilman kuvaajan lupaa)






 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KAPTAH TOINEN CESENASSA

KAPTAH VOITTI CESENASSA

HORSY DREAM ÅBY WORLD GRAND PRIXIN PARAS

BOYS GOING IN MONTECATINISSA TOINEN

BODOMJÄRVEN MURHAPAIKALLA

SHOKKIUUTINEN, SUOMEN PARAS RAVIHEVONEN MYYTY ITALIAAN!!!

VALTAKUNNALLINEN LÖYTÖELÄINPÄIVÄ

HUH HUH, BANDERAS BI!

Autetaan yhdessä luonnoneläimiä

HUH HUH MINKÄ SHOWN JÄRJESTIT HORSY DREAM