FINLANDIA-AJO 2024
Finlandia-ajo
on Vermon raviradalla vuosittain järjestettävä Suomen suuripalkintoisin
ravikilpailu. Kilpailu perustettiin osaksi Euroopan mestaruus-ravisarjaa.
Nykyään se kuuluu EM-sarjan tilalle vuonna 2012 perustettuun UET Trotting
Masters -kiertueeseen.
Finlandia-ajo
on kutsukilpailu, joka juostaan nykyään vappua lähimpänä olevana viikonloppuna.
Kilpailumatkana on maili ja lähetystapana autolähetys. Vuoden 2012 pääpalkinto
on edellisvuosien tapaan 110 000 euroa.
Vuoteen
1990 asti kilpailu ajettiin syyskuussa. Vuodesta 1993 lähtien se on ajettu
suoraan loppukilpailuna ilman karsintalähtöjä.
Finlandia-Ajo
on yksi kolmesta Suomessa ravattavasta Group I -tason kansainvälisestä
suurkilpailusta. Vuodesta 1980 saakka järjestetty Vermon klassikkokisa on
kymmenen hevosen kutsukilpailu, jonka voittajia on tullut vuosien varrella
useista Euroopan maista.
Viime vuonna(2023) kisan voitti Frode Hamren
valmentama Stoletheshow.
Voimassa
olevan kilpailuennätyksen ja samalla Vermon rataennätyksen 09,6a juoksi Cokstile
vuonna 2022.
Voitokkain
hevonen on Napoletano 2 voitolla & Gieselo de Lou 2 voitolla.
Voitokkain ohjastaja on Jean-Michel Bazire 4 voitolla.
FINLANDIA-AJON VOITTAJAT
FINLANDIA-AJO 2024 KUTSUTUT
Finlandia-Ajoon
kutsutut hevoset: Dozen of Oysters, Catullo Jet, Stoletheshow, Global Withdrawl, Hail Mary, Kurri Jari Boko, Betting Pacer, Staro
Mack Crowe, Danao Degli Dei, Mellby Jinx.
Kuka voittaa
Finlandia-Ajon 2024?
Stoletheshow Kuva: Terhi Piispa-Helisten ( kuvaa ei saa käyttää ilman kuvaajan lupaa) |
Staro Mack Crowe Kuva: Terhi Piispa-Helisten ( kuvaa ei saa käyttää ilman kuvaajan lupaa) |
Kommentit
Lähetä kommentti